Putaan Pullan leipomomyymälä – moderni pirtti maalaismaisemassa

Asiakkaamme toivoi wow-efektiä, ja sitä he todella saivat. Haukiputaan Martinniemen leipomotehtaan yhteyteen suunniteltiin perinteisistä leipomomyymälöistä erottuva lämminhenkinen miljöö.

Leipomomyymälän lähtökohtana oli avara, sille varattu tila Putaan Pullan leipomon yhteydessä Martinniemessä. Tila oli korkea valkeine pintoineen, missä oli huono akustiikka ja leipomon äänet kuuluivat selkeästi seinän takaa. Asiakkaalla oli toive, että leipomomyymälään astuttaessa voisi kokea wow-fiiliksen. Haluttiin, että yllättävä tilakokemus syntyy siitä, että tehdasrakennuksessa ei odoteta olevan sen kaltaista tilaa, johon astutaan.

Heti alkuun syntyi ajatus modernista pirtistä. Halusimme tuoda tilaan jotain hyvin perinteisiä ”pirttiomaisia” tunnusmerkkejä, tekemättä tilasta kuitenkaan liian ”mummolamaista”. Piilutettu hirsipaneeli, joka on vielä polttokäsitelty, toimii erinomaisesti tuoden tilaan lämmintä tunnelmaa. Hirsipaneelin valmistajana toimi Hirsiveisto Kiuru. Hyvän akustiikan varmistamiseksi katossa käytettiin puukuituakustiikkalevyä.

Laatoitus suunniteltiin ehkä useallekin rakentajalle haastavaksi, mutta onneksi yhteistyökumppanimme Jannis Oy on taitava toteuttamaan suunnittelijan hulluimpiakin ideoita. Tiskistä ”valuvat” laatat on toteutettu todella laadukkaasti.

Vuotto by Valava -tuotteissa näkyy Tonin kädenjälki. Aivan ehdotonta oli, että tähän leipomomyymälään ei tule oransseja leipälaatikoita. Toni valmisti leipähylly kokonaisuuden lisäksi muitakin hyllyjä sekä baarijakkarat, joissa voi istuskella traktorinpenkissä seuraten kylänraitin menoa.

Ota yhteyttä