Muoti Privaattiin uusi näyteikkunavalaistus
Näyteikkuna on kivijalkakaupan vetonaula. Mikäli valaistusta ei ole tai se on liian himmeä, ohikulkija ei pysähdy katsomaan tuotteita. Muoti Privaatin vanhassa näyteikkunavalaistuksessa tuotteet eivät päässeet esille. Yleisvalo oli ainoa valo ja spotit olivat väsyneet eli niistä oli valoteho hiipunut liian alhaiseksi.
Uuden yleisvalon yläkisko sijoitettiin uuteen paikkaan. Vanha kisko oli sijoitettu siten, että siihen kiinnitetyn spotin valo tuli liikaa mallinukkien yläpuolelta. Nyt uusi kisko on sijoitettu siten, että valo saadaan suunnattua enemmän edestä. Ikkunan molemmin puolin sivuille sijoitettiin minispottikiskot, joilla saadaan tehokkaasti luotua kohdevalaistuksia ja pystytään korostamaan tiettyjä tuotteita tai tuotteen yksityiskohtia ikkunassa.